2/10/2016

Karjalainen menu



MENU

Piirakkalautanen & maitovoiliemi

ALKURUOKA

Sienikeitto
Kaalipiirakka

PÄÄRUOKA

Karjalanpaisti & Keitetyt perunat
Sienisalaatti
Punajuuri-aurajuustopaistos
Vanhan ajan salaatti
Höysteenä sipulimaitoa

JÄLKIRUOKA

Köyhät ritarit karpalohyydykkeellä ja kermavaahdolla
Rahkapiirakka










Karjalanpaisti (15 henkilölle)

1 kg Naudan etuselkää, kuutioina
1 kg Possun lapaa, kuutioina
200 g kuivattuja luumuja
200 g (3-4) sipulia
200 g porkkanoita
6-7 dl olutta (osaksi vettä että ei tule liian vahva?)

2 tl suolaa
1 rkl kokonaisia maustepippureita
2-3 laakerin lehteä
mustapippurirouhetta

Leikkaa lihat sopiviksi paloiksi. Kuori ja lohko sipulit. Ruskista lihat pannulla. Lado lihat luumut sipuli ja porkkana pataan. Sirottele suola, pippurit ja laakerin lehdet päälle. Kaada nesteet päälle. Kypsennä uunissa miedossa lämmössä n. 3h. Jos neste haihtuu kypsentäessä lisäile sitä tarpeen mukaan.

Keitetyt perunat & Sipulimaitoa (maitoa,sipulia,voita ja suolaa)


Sienisalaatti

n. 200 g sieniä
1 sipuli
ripaus valkopippuria
1 dl smetanaa
½ dl kermaa
nippu ruohosipulia

Jos suolasieniä niin liuota niitä runsaassa vedessä jonkin aikaa. Siivilöi vesi pois ja kiehauta sienet vedessä. Siivilöi, kuivaa ja hakkaa hienoksi. Hienonna sipuli ja lisää joukkoon. Lisää smetana, kerma ja mausteet. Tarkista maku ja silppua joukkoon ruohosipuli




Vanhan ajan salaatti

1-2 kerää lehtisalaattia
3 kananmunaa
Kastike

1 tl sinappia
1 tl hunajaa
pieni ripaus suolaa
1 tl etikkaa
1 ½ dl kuohukermaa

koristeeksi 1-2 tomaattia

Keitä kananmunat koviksi, jäähdytä, kuoria ja erottele keltuaiset kulhoon- Hienonna valkuaiset. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Revi huuhdotut salaatinlehdet tarjoilu kulhoon. Kaada päälle kastike ja sirota pinnalle hienonnetut valkuaiset. Koristele tomaattilohkoilla.



Punajuuripaistos

1 kg punajuurta
2 sipulia
150 g aurajuustomurua
125g smetanaa tai ½ dl kuohukermaa
suolaa
1 tl mustapippuri jauhetta

Kuori ja raasta punajuuret karkealla raastin terällä suikaleiksi. kuori ja suikaloi sipuli. Sekoita keskenään punajuuri, sipuli, juusto ja smetana. Mausta suolalla (aurajuusto on jo valmiiksi suolaista oo varovainen!) ja pippurilla. Kaada seos uunivuokaan ja kypsennä 175 asteessa noin 2 h



Blinit

2dl maitoa
15g hiivaa
1dl ranskankerma
2 ½ dl tattarijauhoja
1tl suolaa
1 ½dl vehnäjauhoja
2dl maitoa
2 munaa

voita paistamiseen

Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää ranskankerma vispilöi liemeen tattarijauhot. Anna taikinan käydä huoneen lämmössä vähintään 4h.
Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita kuplivaan taikinaan suola, vehnäjauhot, maito ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset hyväksi vaahdoksi ja kääntele taikinaan juuri ennen blinien paistamista


Raputartar 4 annosta

16 keitettyä rapua
1 punasipuli (50g)
2dl smetanaa
tilliä
ruohosipulia
suolaa & mustapippuria

Keitä ravut edellisenä päivänä. Irrota lihat ja hienonna pieniksi kuutioiksi. Jätä ehjä pyrstö jokaisen blinin päälle koristeeksi.

Kuori punasipuli ja pilko hienoksi. Vatkaa smetana keskikovaksi vaahdoksi. Hienonna tilli ja ruohosipuli. Jätä puoli desiä smetana vaahtoa erilleen. Sekoita kaikki aineet smetana vaahtoon kevyesti. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kokoa blinit. Yksi blini alle, täytettä sopivasti ja yksi blini päälle. Koristele smetanalla ja ravunpyrstöillä




Kaalipiirakka

2 ½ dl maitoa
25g hiivaa
3/4tl suolaa
1 muna
n. 7dl hiivaleipäjauhoja
125g voita

Täyte:

n. 1 kg valkokaalia
2-3rkl voita (öljyä)
½ dl vettä
3-4rkl siirappia tai fariinisokeria
1 ½tl suolaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita liemeen suola ja muna. Lisää jauhot vähitellen sekoittaen ja alustaen. Alusta taikinaan pehmeä rasva. Jätä taikina liinan alle kohoamaan

Suikaloi kaali. Kuumenna rasva padassa ja ruskista siinä kevyesti kaalisuikaleet. Lisää vesi ja mausteet. Hauduta 30 min.

Jaa taikina kahteen osaan pohja osa suuremmaksi. Kauli suurempi levy puolen cm paksuiseksi lähes pellin kokoiseksi.

Levitä hiukan jäähtynyt täyte levylle (jätä reunoille tilaa) ja nosta reunaa täytteen päälle. Voitele reunat vedellä.

Kauli toinen levy ja nosta se piirakan kanneksi. Painele kansilevy haarukalla kiinni pohjalevyyn. Voitele piirakka munalla. Pistele ja paista uunissa 225 asteessa 20-30 min.




Sulhaspiirakat

2dl vettä
1tl suolaa
5dl ruisjauhoja

Täyte:

1 ½dl puuroriisiä tai rikottuja ohraryynejä
6-7dl vettä
1tl suolaa
3rkl voita
2 kovaksi keitettyä munaa
paistamiseen voita

Keitä riisit tai ohraryynit suolalla maustetussa vedessä puuroksi. Lisää voi ja jätä puuro jäähtymään. Sekoita haaleaan puuroon hienonnetut kananmunat.

Sekoita ruisjauhot suolalla maustettuun veteen notkeaksi taikinaksi. Leivo taikinasta jauhotetulla pöydällä tanko ja paloittele se 20-25 osaan. Pyöritä palat palloiksi ja kauli ohuiksi pyöreiksi levyiksi.

Levitä täytettä jokaisen kuorilevyn toiselle puoliskolle. Käännä toinen puolisko päälle. Sulje reunat haarukalla painellen. Paista piiraat pannulla voissa molemmin puolin kauniin ruskeiksi.







Tsupukat

Kuori:

1L vettä
200g ohrajauhoja
150g vehnäjauhoja
½tl suolaa

Täyte:

Riisipuuroa

Paista kuori kuten letut ja levitä täyte kuoren toiselle puolelle ja taita puolikuun muotoiseksi ja vielä kerran puoliksi. Näin syntyy kolmikolkkainen tsupukka



Vatruskat

Taikina:

2L perunoita
1 muna
1dl vehnäjauhoja
1tl suolaa

Täyte:
½ litraa vettä
1 ½dl riisiä
½tl suolaa
1dl voisulaa

Keitä hyvin pestyt perunat kuorineen. Kuori perunat kuumina ja muussaa ne muussiksi ja sekoita kananmuna, jauhot ja muna perunamassaan. Ota taikinasta kananmunan kokoisia paloja ja leivo niistä kakkaroita, jotka ovat halkaisijaltaan n10cm kokoisia. Pane kakkaran toiselle puolelle ruokalusikallinen riisitäytettä. Käännä toinen puoli päälle ja sulje reunat taikinapyörällä tms.

Paista puolikuun muotoisia vatruskoita 250 asteessa 10 minuuttia ja voitele voilla



Köyhät ritarit

8 viipaletta kuivahtanutta pullaa tms.

Liemi:
2dl maitoa
1 muna
1tl vehnäjauhoja
1rkl sokeria
1tl vaniljasokeria
½tl suolaa
Voita paistamiseen

Karpalohyydyke 4 annosta

½dl karpalomehua
4dl karpaloita
1dl sokeria
6 munankeltuaista
3dl kermaa
2dl ranskankermaa
1tl vaniljasokeria
4cl karpalolikööriä

Kiehauta karpalot mehussa niin että niiden rakenne hajoaa. Painele seos siivilän läpi ja jätä jäähtymään.

Vaahdota kerma ja ranskankerma ja jätä sekin kylmään odottamaan.

Kypsennä sokeri ja muna vesihauteessa koko ajan vatkaten. Kun seos on kypsä, laita se yleiskoneeseen ja yhdistä siihen 1/3 osa kermavaahdosta. Vatkaa hyvin koko ajan ja lisää seokseen karpalomelba ohuena nauhana. Nostele loppu kermavaahto joukkoon ja mausta lopuksi liköörillä. Laita massa kelmutettuun vuokaan (esim. leipävuoka) ja anna jähmettyä pakkasessa ainakin yön yli.

Kermavaahto





Rahkapiirakka

Pohja:

3dl maitoa
25g hiivaa
½tl suolaa
1 muna
½dl sokeria
n. 600g vehnäjauhoja
100g voita

Täyte:

3tlk (250g) maitorahkaa
3 munaa
2dl rusinoita
1-2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1dl kuohukermaa
(sitruunan/appelsiinin raastettu kuori)

Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja sekoita joukkoon osa jauhoista ja suola. Anna hiivavellin käydä lämpimässä peitettynä tunnin ajan.

Sekoita juureen muna ja sokeri. Alusta taikina lopuilla jauhoilla löysähköksi. Alusta lopuksi joukkoon pehmeä voi. Koska juuri on käytetty taikinaa ei tarvitse nostattaa pitkään (10-15min riittää)

Vaivaa taikina tasaiseksi jauhotetulla pöydällä ja kauli sentin paksuiseksi, pellin kokoiseksi levyksi. Nosta kaulimen tms. avulla pöydälle. Levitä täyte päälle ja jos taikinaa jää yli tee siitä piirakan päälle suikaleita.

Voitele munalla ja paista 200 asteessa 20-30 min


1/22/2016

Karjalaista maakuntaruokaa






Perinteinen karjalan ruokakulttuuri on tunnettu hyvästä ruosta ja vieraanvaraisuudesta. Myös Venäjän puolelta on otettu vaikutteita karjalaiseen ruokailuun. Uunia lämmitettiin jokapäivä. Uunina toimi massiivinen leivinuuni joka samaan aikaan valmisti perheelle ruoat ja lämmitti talon. Ensin uuniin pistettiin ohut kuorisia piirakoita ja piiraita. Ja sen jälkeen kun lämpötila oli laskenut sopivasti laitettiin uuniin leipiä ja erillaisia kukkosia. Viimeiseksi jälkilämmöillä kypsennettiin  puurot, paistit ja pataruoat. Monet karjalaiset perinne ruoat kuulostavat varmasti monille vierailta mutta yleisimmät ovat tottakai Karjalanpaisti ja Karjalanpiirakat. Ruoka tarjoiltiin isoilla vuo'illa pöytään kaikkien näkyville. Näitä kinkereitä kutsuttiin "pidoiksi".


Suloisessa Suomessamme
oisko maata armaampaa
kuin on kaunis Karjalamme,
laulun laaja kotimaa!



Lähteet: Apposkaalista mansikkamöllöön, Karjalan kannaksen kansaruoka, Otava, Irja Seppänen-Pora
Perinnemakuja Maakunnista, Tammi, Pohjanluoma Riitta 2003
Karjalainen keittokirja, Tammi
Karelia a'la carte
    
             

omnomnom


Parin viimeisen kuukauden luomuksia ensin tulee ihan vanhimmat ja loppua kohden uudempaa. Osa tehty kakkosluokkalaisten kanssa ja osa sitten ykkösten kanssa! :)


Markiisia, kermavaahtoa ja marjoja
Markiisi on hyydytetty vahvan makuinen suklaa herkku
En tehnyt ihan tämän ohjeen mukaan mutta tässä vastaavanlainen ohje



Sitten Velute pohjainen juustokeitto johon tuli kuten kuvasta näkyy tuorejuustoa, sinihomejuustoa ja normijuustoa loraus valkkaria ja kermaa tottakai :)



Päälle paahdettuna pinjansiemeniä ja persiljaa. Lopputulos oli omaan makuun hyvä. Aika vahva mutta pehmeä. Jos ei tykkää juustoista niin ei tykkää tästäkään sorry! :p


Kakkosluokkalaisten kanssa tehtyjä lohimedaljonkeja jotakin kastiketta tillivoiperunoita ja uunipunajuurta. Aika simppeli eväs mutta kuva kuitenkin näyttää muulta :D






        Sitten tähän mennessä vaikein ja ehkä juuri siksi mukavin homma. Tilaukseen menevä  voileipäkakku. Täytteenä kinkku/paprika/suolakurkku/juusto/majoneesi/tuorejuusto
Päälle sitten majoneesi/tuorejuusto mössö ja koristeena timjamin oksia, kinkkuleikkelettä, kurkkua, persiljaa ja viinirypäleitä. Kahden kokonaisen leivän kokoinen toinen tummaaleipää ja toinen vaaleaa. Leikkaaminen oli haastavaa ja kostutus lihaliemellä onnistui. Ei ollu kuivakkaa! :)



Ylempänä mainitusta voileipä kakusta jäi vähän ylimääräistä täytettä niin tekaisin tämmöisen minikakun jossa samat täytteen koristeet vain vähän yksinkertaisemmat, aika kun meinasi loppua :)



JOULU ON TAAS!

Joulupöperöiden tekoa. Kinkun paikalla kuitenkin maustetulla tuorejuustolla täytetty kalkkunan filee ja pirteän tulista aprikoosikastiketta. Kylkiäisenä punaviinissä haudutettua punakaalia ja kuivattuja aprikooseja

Rosollia, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, maksalaatikkoa, omena-selleri-saksanpähkinäsalaattia, perunoita ja tottakai omatekemiä karjalan piirakoita munavoilla. Sormet oli paremmin rypyssä kuin piirakat joten niistä ei kuvaa ole eikä tule! :D

Jälkkärinä mokkaunelmaa joista en kerennyt ottaa kuvaa kun oli jo kuppi tyhjä...




Sitten tehtiin pipareita joista tulee myöhemmin lisää kuvia. Alla kuva yhdestä osasta piparihelvettiäni. Loput jääköön ensikertaan! xxx



9/10/2015

Kaikennäköstä evästä

Joo en tule sitten kirjottamaan tätä blogia joka päivä mutta pistän sitten monen päivän tekemiset saman otsikon alle. Nyt ei oo koulussakaan joutanu olemaan kun on ollut töitä ja sairaslomaa, mutta jospa se ammattitaito karttuisi siltikin.

Elikkäs eilen oltiin apukokkeina ja tehtiin kasvislisukkeeksi kukkakaalipaistosta tai siksi minä sen nimesin. Sen enempää en rupea reseptejä kirjottelemaan vaikka vissiin pitäisi mutta

Kukkakaalia, parsakaalia (esikeiteltiin n. 10 minuuttia)

Kaadettiin voideltuun vuokaan ja päälle lorautettiin juustokastiketta päälle. Uuniin n. 30 minuutiksi.

Ei kuulosta erityiseltä mutta hyvää oli! :)

Ja sitten tänään tehtiin hampurilaisia ja juuresranskalaisia. Minä kun oon ollu keittotunneilta poissa nii tein juustokeittoa.

Hampurilaiset sisältävät:

- 150 g perus sämpylöitä ja päälle unikonsiemeniä koristeeksi
-  150 g Täysliha pihvejä (eli ei sisällä korppujauhoja yms.)
- Itse tehtyä majoneesia ( joka

9/04/2015

Ensimmäinen luku!

Noniin elikäs vielä lyhyt esittely vielä mikä tässä blogissa on ideana. Käyn ekaa vuotta Nurmeksen amiskan kokkipuolta ja meille tehtävänä annettiin kirjoittaa ruokablogia koulussa tehdyistä ruuista ja ruokaan liittyvistä jutuista :) Minä varmaan laittelen tänne päivitystä ihan muuten vain mutta ruokaan liittyen kuitenkin.
Kasviskiusasta
Korvapuustia ja Vadelmakiisseliä 
Oon aina ollu huono suurustamaan tai tekemään kastikkeita mutta kiisseli onnistui omasta mielestäni aikas hyvin ;)  Siitä se lähtee
Mansikkamarenkitorttu (jolle oli myös ihan oikea nimi jota en muista) tuunattiin sitä sen verran että täytteeseen lisättiin karamellisoitua? Saksanpähkinä rouhetta. Paistettiin pähkinärouhetta pannulla sokerin siirapin ja suolan kanssa